Syntymäpäiväruno

Varttivuosisataiselle lapsenmielelle, nuorelle miehelle, vanhalle hengelle


Huhtikuisessa taikayössä
aatoksistain havahdun.
Katseeni kohtaa totiset silmät -
kasvot kuin raamitettu sade.

“Tunnetteko tarinani”, kysyy hän,
herrasmies hattuaan nostaen,
“armon rouva, tarinaani?”
toistaa kovin arasti.

“Olen Ozin pelokas leijona,
Manalassa ruoskittu Sisyfos,
anti-Midas ja erakko.”
Sipaisee kiharan silmiltään,
Naurahtaa sitten hiljaa:
“Tiedättekö, kuuletteko,
jääjättiläisten sukua?”

Hämillään hän hiljenee,
hetken soittaa luuttuaan.
Tarttuu kynäänkin löytääkseen,
mistä kauneus maailmaan on syntynyt.

Kättään en tohdi koskettaa,
vain ääneti vastaan mielessäin:
“Ole, olet niitäkin,
mutta olet kaikkein eniten
ruma ankanpoikanen.”